Toimintakertomus 2019

Hiiskan- ja Teerimäen Omakotiyhdistys ry

 

Vuonna 2019 johtokuntaan kuului

puheenjohtaja Marko Nikkola

varapuheenjohtaja Eevi Heliö

kassanhoitaja Kati Arte

sihteeri Päivi Kaita

muut jäsenet Anna Salonen, Henri Arte, Jaakko Salonen ja Matias Nikkola.

Rahastonhoitajan ja jäsenkirjurin toimi ulkoistettiin tilitoimisto Maren Mahkoselle. Maren Mahkosella on käytössään verkkopankkitunnukset. Kassanhoitaja Kati Artelle jäi pankkikortinkäyttöoikeus.

 

Vuonna 2019 vuosimaksu yhdistyksessä oli 10 €/ talous.

 

Johtokunnalla oli vuoden aikana 3 kokousta: 6.3.2019 kokouksessa sekä 8.5.2019 kokouksessa suuniteltiin muun muassa kevään tapahtumia ja 4.12.2019 kokouksessa suunniteltiin Uuden Vuoden tapahtumaa.

Kokousten lisäksi yhteydenpito sekä päätöksenteko johtokunnan kesken on siirtynyt myös WhatsApp- ryhmään.

Asialistalla kokouksissa sekä WhatsApp- ryhmässä on ollut muun muassa palautteiden teko Kaarinan kaupungille linja-autoyhteyksistä Turkuun sekä lumen aurauksesta alueellamme talvella 2018 sekä aluetta koskevien kaavamuutosten läpikäynti.

 

Vuoden aikana järjestettiin seuraavat tapahtumat:

 

  • Kevätsiivoustalkoot eli perinteinen Romuralli-tapahtuma 11.5. Autot kiersivät ja keräsivät romuja asukkailta, Hiiskankentällä oli risu- ja lehtilavat ja myös tienvarsia siistittiin.
  • Perinteiset Kesäkauden avajaiset 23.5 Hiiskankentällä. Ponitalutusta, pomppulinna, lantinheittokilpailu, tikanheittoa, makkaraa ym.
  • Perinteinen Uuden Vuoden vastaanotto Hiiskankentällä 31.12. Tarjolla oli glögiä ja pipareita sekä järjestettiin ilotulitus.

 

Toimintakertomuksen laati johtokunnan sihteeri Päivi Kaita